armeijan keksi joku joka luuli, että ihminen voi olla koneen muuttumaton osa

Vankila

Lastenkoti

Orpokoti

Taivas

Armeija

Ei täällä turhaa tarvi ajatella

En jaksa ajatella

Helpointa on, kun vain odotat käskyä, et tee mitään ylimääräistä

Jos joku asia jää tekemättä se on sen syy, joka ei antanut käskyä

Kaikki mitä ei erikseen kielletä on sallittua

Herra alikersantti ohitan muodon

Aika yksi minuutti

Valot pitää sammuttaa kun tuvassa ei ole ketään

Valojen pitää olla päällä kun tuvassa on ihmisiä

Pinkat ja punkat

************************

Nuo ja monet muut ajatukset kirjasin aurinkoisina heinäkuun päivinä kännykän muistioon. Nyt auringon läkähdyttävä kuumuus on ainakin hetkeksi väistynyt. 

**

Kaksikymmentä kertaa olen heräänyt huutoon: "Patterissa herätys! Valot päälle, miehet ylös."

Itseasiassa tänään en herännyt siihen huuton. Olin päivystämässä, valvomassa ettei yksikköön tule yöllä ketään ylimääräisiä. Aamulla kun muut heräsivät, oli harmaata ja miltei heti alkoi sataa.

Täällä jokainen päivä on samanlainen, samankaltainen. Joka päivä käydään läpi samat rutiinit. Puetaan päälle samat vaatteet ja samat ihmiset ovat ympärilläni. Armeijan kurkkusalaatin jälkeen osaa arvostaa omia vaatteita. Oi kun oli mukavaa tulla kotiin ensimäiselle lomalle (melkein kolmen viikon gineksen jälkeen) ja pukea päälle omat vaatteet.

Ensimmäisellä viikolla huomasin, että intti on todellisuudessa aika rentouttava paikka. Siis: Alokkaille kaikki on suunniteltu valmiiksi. Aikataulut. Rutiinit. Toimistokäyttäytyminen. Tavat. Säännöt.

Kun niitä noudattaa ei tarvitse huolehtia mistään. Lukiossa totuin siihen, että aina piti huolehtia omista opinnoista ja opiskella ja miettiä mitä ehtii tehdä ja milloin. Täällä kaikelle on määrätty viikko-ohjelmassa oma aikansa.
Täytyy vain totella ja olla huolehtimatta. Valittaa ei kannata.

Ja ulkoisesta olemuksesta vielä: En olisi koskaan uskonut sanovani näin, mutta onhan se nyt helppoa kun joka aamu ei tarvitse miettiä vaatekaapilla mitkä vaatteet laittaa päälle. Ei paineita vaatteista, eikä muutenkaan ulkonäöstä. Nyt täällä suurin osa alkaa jo vähitellen näyttää ihmiseltä; 7.7. kun aloitimme tämän farssin, palveluksen, elämänvaiheen, maanpuolustuskoulutuksen, me kaikki alokkaat näytimme vangeilta – kaikilla samanlaiset, huonosti istuvat vaatteet ja aivan liian lyhyeksi ajellut hiukset.

***
Kirjoittamisesta:
Täällä on paljon vaikeampaa koota ajatuksiaan sanoiksi ja kirjoittaa järkevää tekstiä. Tai pohtia yhtään mitään syvemmin, pinnallisuus on helpompaa.
Ehkä se johtuu siitä, että olen tottunut siihen, että ympärilläni ei ole koko ajan elämää. Ennen ensimmäistä lomaa huomasin, että vasta kolmannella viikolla olin hetken yksin, omassa rauhassa.