Kummallisuus.
Tänä vuonna meillä oli kaksi talvea. Ja niin monta todellisuutta ja tapahtumaa, että niitä on vaikea laskea. Monta samanlaista iltaa, jotka sulautuvat vain yhteen. Monta samanlaista päivää, jotka sulautuvat vain yhteen. Monta samanlaista ajatusta, jotka nekin lopulta vain sulautuvat yhteen.
Muodostaen ajatelman. Aivojen sisällön. Mysteerin. Kummallisuuden. Maailman ihmeen. Elämisen tarkoituksen. Rakkauden. Ystävyyden.
Kaikkea sekavaa on vaikea erottaa toisistaan ja ajoittain huomaan, että ajatuksista ja teoista on tullut vyyhti, joka ei enää aukea. Salaisuudet pysyvät sen sisällä. Sisässä turvassa, pienessä piirissä.
Ajattelen, että aurinkoisen päivänä herääminen on helpompaa.
Ajattelen, että kirjoittaminen on helpompaa väsyneenä, sillä silloin kaikki muurit ovat alhaalla, mieli on avoin ja vapaa.
Ajattelen, että varmuutta ei ole pakko olla. Tärkeintä on omistaa hetki, josta voi nauttia ja iloita. Siihen voi palata. Ja huomata, että joku välittää.
Haluan silti aina kyseenalaistaa eräänlaisia päätöksiä ja eleitä. Koskaan ei voi olla liian varovainen, eikä kannattaisi herätellä suuria toiveita.
"SAteen jälkeen tulee poutaa."
Kirjoitan vain kliseitä paperille ja ajattelen, että ei se haittaa, että se on normaalia, että muutkin tekevät niin.
Pelkään, että joku varastaa meidän postimme. Mutta ainakin eilen sain palkkanauhan. Se riemastutti minua.
Tänään kulutin rahaa: hampurilaisia, kahvia, virvoitusjuomaa, perunalastuja, lyijytäytekynä. Mikä merkitys rahalla on ja mikä merkitys talvella?
Hiroshimaan tiputettiin atomipommi 6.8.1945 ja Nagasakiin kolme päivää myöhemmin. Oliko se edes tarpeellista?
Japani allekirjoitti rauhan 2.9.1945
Silloin alkoi kylmä sota. Joka päättyi viimein joulukuun 25. päivä vuonna 1991 kun silloisen Neuvostoliiton johtaja ilmoitti radiopuheessaan Neuvostoliiton lakanneen olemasta.
***
Lumi pöllyää. Pilviä on kaikkialla ja edellä kulkevan auton sumuvalot hukkuvat harmaaseen sakkaan. Auto: matkustajia. Tällä kertaa vain kaksi matkustajaa. Vaihdetaan kuulumisia: koulussa oli tylsää. Viikonloppuna nukuttiin pitkään. Ei mitään poikkeavaa.
Liian tavallista.
Mikä voi murtaa sen rajan. Sen rajan jonka jokainen vetää itsensä ympärille: kuplan.
Kun ulkona sää on tasaisen harmaa, sisällä autossa tunnelma vaihtelee. Puhutaan autosta. Puhutaan ihmisistä. Kyynärpää kolahtaa vasten toista. Kumpikin hätkähtää.
*
ihmettelen kirjoitustyyliäni, välillä polveilevaa, rönsyilevää proosaa
toisaalta liian usein se muistuttaa kirveellä pilkottua lyhtypylvästä: terävää, töksähtelevää, inhottavaa, latteaa
****
Kättely kuuluu suomalaiseen tapaan tutustua ja kommunikoida.
***********
Jotain tällaista kirjoitin eräänä yönä. Ehkä siinä on ajatuksen juuri ja alku ja loppu. Nyt opettelen analysoimaan ja argumentoimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti