Aurinko paistaa ranskalaiseen pikkukylään. Luumupuun alla nauretaan, siellä syödään lounasta: riisiä, lihaa, salaattia, sitten juustoja ja patonkia, ehkä kahvia jälkiruuaksi.
Tällä hetkellä elämä tuntuu olevan kuin suoraa satukirjasta.
Ensin olin monta uskomatonta päivää Ruotsissa. Siellä sanottiin: jokainen voi tehdä taidetta, pitää olla näkemys, kaikille halukkaille löytyy oma tapa tehdä taidetta. Omaa kirjoittamista kannattaa rajoittaa, voi vaikka aloittaa jokaisen lauseen: hon är arg på tai I remember tai hän pelkää.
Saarella jokainen sai olla oma itsensä. Kaikki olivat siellä koska halusivat kirjoittaa, kehittää itseään, vaikuttaa ihmisiin, hyvällä tavalla, teksteillään.
Oli aivan uskomatonta nähdä mitä tapahtuu, kun 30 nuorta ja 6 aikuista laitetaan luomaan taidetta. Kirjoittamaan. Toteuttamaan itseään.
Taiteesta voi tehdä taidetta. Ajoimme linja-autolla Tukholman modernin taiteen museoon ja istuimme museon lattialla kirjoittamassa ekfrasista, kirjallista kuvausta kuvataiteesta. Kaikki emme pysyneet tehtävän vaatimissa rajoissa. Tekstistä tuli julkista taidetta, kun jokainen museovieras sai jäädä kuuntelemaan (jos olisi halunnut), kun luimme niitä ääneen maalausten edessä. Se oli jännittävää, esitin oman tekstini museossa, puoli tuntia sen jälkeen, kun olin kirjoittanut sen.
Kill your darlings.
Describe the barn.
Priset är aldrig så högt du tycker det ska vara.
Miksi blogeihin ei oo kehitelty vielä tykkäys nappia? ;)
VastaaPoista