Huomenna minä pakkaan ja opettelen ranskaa. On aika kivaa kun pihalla riippuu riippumatto ja aurinko paistaa.
Olen monena päivänä soutanut kohti laskevaa aurinkoa ja vaikuttunut ja liikuttunut siitä. Joesta nousee usvaa. Nyt olen ollut kotona ja lukenut koulua varten, suurta koitosta varten. Se on varmaan palkitsevaa, ainakin silloin, kun muuten kaikki tuntuu merkityksettömältä.
Tein myös töitä: haastattelin taiteilijaa. Taiteilijat on kivoja, jos ne osaa olla taiteilijoita.

Ipodissa on viimeaikoina soinut miltei yksinomaan vain oratorio, jossa sanotaan:
"kun murheen aallokko moukaroi
kun sydän uupunut vaikeroi
kun hauras särkyvä elämä
ei kestä kuohujen keskellä
niin Herra luoksesi näytä tie
ja minut kättesi rauhaan vie"



Maanantaina olen saaressa, jossa minulle annetaan oppia kirjoittamisesta. Kirjoitin hakemuksen ja minut valittiin; yllättävää ja hienoa; haluan oppia.

Ensi viikolla lennän siis Tukholmaan: kirjoittamaan. Sitten menen Ranskaan. Siellä odottaa täysin uusi ulottuvuus, todellisuus. Olen varautunut vain lataamalla iPodin akun.