"Muista hengittää", mua neuvottiin. Sitten jaksaa taivaltaa, eteenpäin, vaikka ei olisikaan varma suunnasta.

20150921

Syys saapuu Tampereelle

Sunnuntai-ilta. Minä olen hengissä, elän, nautin, iloitsen, ja ehkä murehdin hieman. Olen asettunut Tampereelle ja elän jo täyttä opiskelijaelämää, vaikka välillä unohdan opiskella. Tampere on täynnä ihania ihmisiä, eikä minulla ole aikoihin ollut näin vapaata ja ihanaa oloa.

Elän täysillä. Eilen kuljin kaupungilla ja tuhlasin rahaa like a white trash. Törmäsin kaupungilla todella moneen ihanaan ihmiseen. En olisi koskaan arvannut, että saman päivän aikana voi tapahtua niin monta ennakoimatonta tapaamistä. Välillä kun aika näyttää kuluvan niin, ettei yhtään ihmiskontaktia tule luotua.

Tänään kirjoitin vihdoin loppuun runoanalyysin ja todenteolla innostuin pohtimaan erään runon sisältöä. Kirjallisuustieteen johdantokurssilla pohditaan myös, että onko kirjallisuudentutkimuksen vaarana ylitulkinta. Mitkä seikat ovatkaan merkityksellisiä tekstin sisällön tulkinnassa?

**

Kuukausi sitten tunsin tästä kaupungista tuskin ketään. Nyt olen jo tutustunut moneen ihmiseen, joista en välttämättä haluaisi luopua. Pitäisi kuitenkin muistaa, että myös oma aika on tärkeää. Pitäisi rauhoittua. Vai pitäisikö? Hetkessä on hienoa elää.

Haluaisin opiskella latinaa.
Käydä Ranskassa taas.
Kirjoittaa enemmän.
Ymmärtää kirjallisuutta. (Välillä luennolla tulee olo, että muut ovat niin paljon fiksumpia kuin minä.)
Nauttia syksystä.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! :) Opiskeletko pääaineena kirjallisuutta Tampereella?

    Näin kirjallisuutta opiskelevana sanoisin, että kaikki tuntevat olevansa välillä pihalla ja usein yhtä oikeaa vastausta ei ole yksilöllisten tulkintojen myötä. Nauti opiskelusta ja syksystä, siitä se lähtee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu kirjallisuus on pääaineeni täällä Tampereella. Vielä on vähän haparointia opiskelu.. Yritän nauttia tästä kaikesa. Ja nautinkin, vaikka välillä epäröin.

      Poista